perjantai 23. syyskuuta 2016

Uusi maa, uusi koti

Tervetuloa seuraamaan rescue-Nikin ja satunnaisen vierailijan veljeni rescuekoira-Malyshin kuulumisia. Tarkoitus on osoittaa ihmisille, että miten upeita koiria nämä ovat ja samalla pääsen takaisin rakkaan harrastukseni, kirjoittamisen, pariin.

Kun autoin veljeäni etsimään hänelle kolmatta rescuekoiraa, niin samalla aloin itsekin pohtimaan, että miksen ottaisi omaa koiraa? Ei koti ole koti ilman koiraa. Lisäksi elämäntilanteeni oli sellainen, etten palaa töihin vielä moneen kuukauteen ja pääosin vain hengailen kotona. Ihminen, joka löysi Malyshin veljelleni, niin löysi minullekin täydellisen koiran. Nikin, noin viisivuotiaan sekaroitusen nartun, jonka omistaja ei sitä pystynyt hänestä riippumattomista syistä pitämään. Nähtyäni videon Nikistä tiesin, että tuo olisi minun tuleva koira!



Muutaman viikon odotuksen jälkeen koitti vihdoin se päivä, kun Niki saapui Suomeen. Voitte vain kuvitella sen tunteen, kun seisoit juna-asemalla odottamassa saapuvaa junaa ja perhoset lentelivät vatsassa. Näkisin koirani ensimmäistä kertaa livenä. Juna saapui ajallaan ja eräs vapaaehtoinen kahden koiran kanssa. Niki oli hyvin jännittynyt ja kuulemma suri sitä, että joutui taas tutuista ihmisistä eroon. Oma sydämeni suli heti tälle pienelle ja aralle koiralle.


Kotimatka sujui hienosti. Malysh oli tukena Nikille ja parivaljakko tuli hienosti toimeen. Ikävä kyllä Malysh oppi ihanan tavan tällä reissulla - se hyppäsi meidän kymmenen minuutin tauon aikana etupenkille takarontista ja söi pussillisen lakuja. Malysh istui hyvin tyytyväisenä itseensä kuskin paikalla. Tästä herkuttelusta ei onneksi seurannut mitään pahaa.

Niki tutki uuden kodin hieman epävarmana. Itse menin sänkyyn pienille päiväunille, jolloin Niki hyppäsi viereen nukkumaan. Se katseli koko ajan ovelle kaihoisasti odottaen omien ihmistensä saapumista ja itseäkin alkoi surettamaan koiran puolesta. Iltaan mennessä Niki oli kuitenkin käynyt jo ulkoilemassa ja alkoi reipastua sisällä, sekä unohti ovelle vilkuilun. Ulkona sitä jännittää vielä hurjasti, mutta sisällä on vauhtia vaikka muille jakaa. Lisäksi se haluaisi syödä aivan koko ajan. Eipä ainakaan ole ongelmana, ettei ruoka kelpaisi...

Kiitos hurjasti niille ihanille vapaaehtoisille, jotka ovat nämäkin koirat ottaneet hoivaansa ja etsineet niille uudet hyvät kodit. Teette hurjan hienoa työtä. <3